Novelli · Pari
Emmi on piilottanut paketin verstaan lasitepurkkien taakse. Riikka avaa sen, on pitkään hiljaa – ja ottaa sitten esiin kynän.
Sade oli jatkunut lounaasta asti, ja verstas haisi siltä: märältä savelta, kostealta betonilta, nurkassa jäähtyvän polttouunin heikolta lämmöltä. Emmi istui dreijan ääressä hihat käärittyinä kyynärpäihin ja edessään kulho, joka kieltäytyi tulemasta pyöreäksi.
– Sinulla on savea hiuksissa, Riikka sanoi ovelta.
– Minulla on savea joka paikassa. Se on vähän niin kuin koko pointti.
Riikka laski salkkunsa ainoalle tuolille, jota ei ollut peitetty sanomalehdillä, ja ripusti takkinsa koukkuun Emmin esiliinojen viereen. Hän tuli suoraan neuvottelusta; sen näki siitä, miten hän piti hartioitaan, kuin istuisi yhä pöydän ääressä odottamassa, että vastapuoli räpäyttäisi ensin. He olivat olleet yhdessä nyt neljä kuukautta, ja Emmi oli oppinut, että kesti suunnilleen kaksikymmentä minuuttia ennen kuin se asento laukesi. Joskus vähemmän, jos auttoi.
– Hyllyllä on paketti, Emmi sanoi katsomatta ylös. Lasitepurkkien takana.
– Minulle?
– Meille. Tavallaan.
Dreija pyöri. Emmi piti peukaloita kulhon reunaa vasten ja tunsi, miten se viimein antoi periksi, miten seinämä nousi tasaisena ja ohuena hänen käsiensä välissä. Takanaan hän kuuli pahvilaatikon, teipin, joka irtosi repäisevällä äänellä, ja sitten ei mitään. Hiljaisuus kesti niin kauan, että hänen oli lopulta pakko sammuttaa dreija ja kääntyä.
Riikka seisoi musta valjas toisessa kädessään ja painava, vaalea silikonidildo toisessa, ja hän piteli niitä suunnilleen niin kuin pidellään kahta todistuskappaletta, joista ei ole saatu mitään ohjeita.
– Okei, Riikka sanoi.
– Hyvä okei, vai okei niin kuin ”soitan asianajajalleni”?
– Minä olen oma asianajajani. Hän käänsi dildoa ja antoi sen painaa kämmenellään. Se on … kunnianhimoinen.
– Se on silikonia läpikotaisin, Emmi sanoi. Pehmeä pinnalta ja jäykkä sisältä. Luin ohjeet. Luin itse asiassa kolme iltaa, ja sitten ajattelin, että jos luen vielä yhden illan, en uskalla ikinä tilata.
Riikka nauroi – sitä lyhyttä, hämmästynyttä naurua, josta Emmi piti enemmän kuin melkein mistään muusta hänessä. Sitten hän istuutui jakkaralle dreijan viereen tavarat sylissään ja katsoi Emmiä sillä katseella, joka hänellä oli, kun hän todella kuunteli.
– Kerro, hän sanoi. Mitä ajattelit?
Emmi pyyhki kätensä esiliinaan, mikä ei auttanut. Savi oli kuivunut kynsien ympärille halkeamiin, harmaana ja karheana.
– Sinä sanoit yhden jutun. Kesällä, parvekkeella, kun olimme juoneet kaiken teen ja alkoi valjeta eikä kumpikaan jaksanut mennä nukkumaan. Sanoit, että joskus kaipaat sitä, että sinut täytetään. Otetaan, sinä sanoit. Ja sitten nolostuit ja sanoit, että se kuulosti huonolta romaanilta.
– Se kuulosti huonolta romaanilta.
– Se kuulosti sinulta. Emmi veti henkeä. Ja minä ajattelin, että haluan olla se, joka tekee sen. En korvatakseni mitään. Vaan koska haluan nähdä sinut sellaisena. Mutta vain, jos sinä haluat. Jos et halua, pystytän sen lasitteiden viereen ja kutsun sitä veistokseksi.
Riikka oli hetken hiljaa. Sade rummutti kattoikkunaa. Hän laski dildon työpöydälle – se jäi seisomaan itsestään imukuppinsa varaan, suorana ja vakavana kahden polttamattoman maljakon välissä, mikä sai heidät molemmat hihittämään – ja levitti valjaat syliinsä. Kolme metallirengasta kilisi pienessä pussissa.
– Kolme rengasta, hän sanoi.
– Neljä, viisi ja kuusi senttiä. Valitaan se, joka sopii.
– Sinä olet todella lukenut asiasta.
– Kolme iltaa.
Riikka hypisteli solkia. Emmi näki ajatusten liikkuvan hänen silmiensä takana: miten hän punnitsi, koetteli, muotoili uudelleen.
– Minä haluan, Riikka sanoi lopulta. Luulen, että haluan tosi paljon. Mutta olen kolmekymmentäkuusi enkä ole koskaan tehnyt tätä, enkä tiedä, miten kehoni reagoi, enkä halua, että siitä tulee suoritus. Minulla on suorituksia ihan tarpeeksi.
– Sitten emme tee siitä sellaista.
– Miten niin?
Emmi mietti.
– Sinähän olet juristi, hän sanoi. Kirjoita ehdot.
Riikka katsoi häntä. Sitten hän kurotti kynää, joka oli lasitenäytteiden seassa, ja ensimmäistä paperinpalaa, jonka löysi – kulman leipomon ruskeaa paperipussia – ja alkoi kirjoittaa siistillä, kaltevalla käsialallaan.
– Kohta yksi, hän luki ääneen kirjoittaessaan. Kumpi tahansa osapuoli voi keskeyttää milloin tahansa ilmoittamatta syytä.
– Hyväksytty.
– Kohta kaksi. Sana, jolla pysähdytään, on ”tauko”. Ei ”ei”, koska minä sanon ei, kun tarkoitan voi luoja, ja sen sinä tiedät.
– Sen minä tiedän.
– Kohta kolme. Nauraminen on sallittua.
– Pikemminkin välttämätöntä.
– Kohta neljä. Hän epäröi kynä paperin yllä. Aloitamme sinun käsilläsi. Ja tuo tuossa – hän nyökkäsi työpöytää kohti – tulee kuvaan vasta, kun minä sanon.
Emmi otti kynän hänen kädestään ja lisäsi viidennen kohdan savitahraisilla sormillaan, jotka jättivät harmaita jälkiä ruskeaan paperiin: Liukuvoidetta tosi paljon. Vesipohjaista. Silikoni silikonia vasten ei ole hyvä idea.
Riikka luki ja hymyili.
– Kolme iltaa, hän sanoi.
– Minähän sanoin.
Riikka taittoi pussin ja pani sen jakkunsa sisätaskuun, jossa hän tavallisesti piti käyntikorttejaan.
– Lauantaina, hän sanoi. Minun luonani. Minulla on paremmat lakanat.
Riikan asunto oli vanhan kivitalon ylimmässä kerroksessa, vinokattoinen, ja ikkuna antoi pihalle, jossa sade kerääntyi syöksytorviin ja puheli itsekseen. Emmi oli käynyt siellä monta kertaa, mutta tänä iltana hän näki kaiken kuin ensimmäistä kertaa: lampun keltaisen hehkun, sängyn, jossa olivat ne valkoiset lakanat, joilla Riikka oli kehuskellut, ruskean pussin ehtoineen, joka lepäsi silitettynä yöpöydällä vesilasin alla.
He olivat pesseet dildon yhdessä keittiössä haalealla vedellä ja saippualla, ja se oli ollut intiimimpää kuin Emmi oli luullut: Riikan kädet silikonin ympärillä, hänen omansa Riikan käsien ympärillä, nauru, kun se lipsahti otteesta ja pomppasi tiskialtaaseen äänellä, joka sai naapurin koiran haukkumaan. Nyt se lepäsi pyyhkeellä sängyllä valjaiden ja vesipohjaisen liukuvoidepullon vieressä.
– Sinä ensin, Riikka sanoi. Haluan nähdä, miten se istuu.
Emmi riisui paidan ja farkut ja seisoi siinä pelkissä pikkuhousuissa, yhtäkkiä tietoisena jokaisesta ihosenttimetristään. Hän astui valjaisiin, veti ne ylös reisiä pitkin ja kiristi vyötärönauhan. Reisihihnojen saaminen oikein vaati kolme yritystä, ja toisella kerralla koko rakennelma oli niin vinossa, että metallirengas osoitti suoraan vaatekaappia kohti.
– Se tähtää sinun talvisaappaisiisi, Emmi sanoi.
– Ne pärjäävät omillaan.
Emmi valitsi viiden sentin renkaan ja työnsi dildon sen läpi alhaaltapäin, kunnes imukuppi otti vastaan levyyn. Se pysyi. Hän päästi siitä varovasti irti, ja se jäi paikalleen, painavana ja vaaleana hänen vatsaansa vasten, ja liikkui vain kun hän hengitti.
Riikka oli istuutunut sängyn laidalle. Hän ei sanonut mitään, ja Emmi oli jo vitsailemassa hiljaisuuden pois, kun hän näki Riikan kasvot: avoimen, melkein ällistyneen katseen, huulet, jotka olivat raottuneet.
– Tule tänne, Riikka sanoi hiljaa.
Emmi meni hänen luokseen. Riikka laski kätensä hänen lanteilleen, juuri hihnojen yläpuolelle, ja veti häntä lähemmäs, kunnes dildo lepäsi hänen rintalastaansa vasten. Hän kallisti päätään taaksepäin ja katsoi ylös.
– Miltä se tuntuu? hän kysyi.
– Oudolta. Hyvältä. Kuin olisi pukenut jonkun toisen vaatteet ja huomannut, että ne sopivat.
– Näytät joltain, joka päättää asioista.
– En minä päätä. Sinä kirjoitit ehdot.
– Kohta neljä, Riikka sanoi. Aloita käsillä.
Hän kävi selälleen, ja Emmi seurasi, polvistui hänen jalkojensa väliin valjaat päällään, ja ensimmäinen minuutti oli kömpelö sillä tavalla, joka on pelkkää hellyyttä: dildo, joka oli tiellä, kun hän kumartui suutelemaan Riikkaa, Riikka, joka hihitti hänen suutaan vasten, Emmi, jonka piti lopulta siirtää se kädellä sivuun kuin oksa, jonka taivuttaa pois metsäpolulta.
Sitten he lakkasivat nauramasta.
Emmi suuteli hänen kaulaansa, solisluitaan, pehmeää ihoa rintojen alla. Riikka tuoksui saippualtaan ja jollekin lämpimämmälle sen alla, jollekin, mikä oli vain häntä. Hänen hengityksensä muuttui, kun Emmi veti pikkuhousut alas lanteilta – muuttui hitaammaksi, syvemmäksi – ja kun Emmi antoi sormiensa liukua hänen ylitseen, hän oli jo märkä ja lämmin kuin kuppi, jota pitelee molemmin käsin.
– Okei? Emmi kuiskasi.
– Enemmän kuin okei.
Emmi kosketti häntä pitkään. Kierteli, liukui, antoi kahden sormen hakeutua sisään ja jäädä sinne koukistettuina, peukalo yhä klitorista vasten. Riikka liikutti lantiotaan hänen kättään vasten, ensin varovasti, sitten vähemmän varovasti. Sade hakkasi ikkunaa. Jossain talossa joku laittoi suihkun päälle, ja ääni kulki seinien putkien läpi kuin kaukainen vesiputous.
– Nyt, Riikka sanoi lopulta. Ääni oli paksu. Haluan sen nyt.
Emmi veti sormensa pois, hitaasti, ja kurotti liukuvoidetta. Hän kaatoi sitä kämmenelleen ja lämmitti sitä hetken ennen kuin sivelsi sitä pitkin dildoa, kärjestä alas renkaaseen asti, ja Riikka katseli kyynärpäidensä varassa posket punaisina.
– Tuo, Riikka sanoi, on kuuminta, mitä olen koko elämässäni nähnyt.
– Minä voitelen lelua.
– Juuri niin.
Emmi siirtyi lähemmäs, asettui Riikan reisien väliin ja ohjasi kärkeä kädellään, kunnes se lepäsi häntä vasten. Siihen hän pysähtyi.
– Sano, hän sanoi.
– Hitaasti.
Emmi painoi, tuskin ollenkaan. Tunsi vastuksen ja sitten, miten se antoi periksi, miten Riikka avautui sen ympärille, ja hän näki sen enemmän kuin tunsi sen. Se oli kaikkein kummallisinta: liikkua eikä tuntea mitään itse lelussa, mutta tuntea kaikki muu. Riikan reidet, jotka jännittyivät hänen lanteitaan vasten. Pieni ääni Riikan kurkussa. Hihnat, jotka kiristyivät, ja levy, joka painui hänen omaa häpyluutaan vasten.
– Miltä tuntuu?
– Isolta, Riikka sanoi ja hengitti ulos. Odota.
Emmi odotti. Hän pysyi aivan liikkumatta kädet Riikan hartioiden kummallakin puolella ja katsoi, kun Riikka sulki silmänsä ja hengitti. Kolme kertaa. Neljä.
– Okei, Riikka sanoi. Vähän lisää.
Se vei aikaa, eikä Emmillä ollut kiire. Hän oli istunut dreijan ääressä yksitoista vuotta ja tiesi, että se, mitä pakotti, halkesi; materiaalia odotettiin ja annettiin sen tulla luokse. Hän liukui sentin kerrallaan, pysähtyi, vetäytyi vähän, tuli vähän pidemmälle, ja kun hän lopulta makasi liikkumatta Riikkaa vasten, lantio lantiota vasten, hän kuuli Riikan nauravan matalasti ja ihmeissään suoraan huoneeseen.
– Kohta kolme, Riikka sanoi. Anteeksi. Se on vain niin … täynnä.
– Hyvällä tavalla täynnä?
– Niin hyvällä.
Emmi alkoi liikkua. Ensin lyhyesti ja hitaasti, tuskin muuta kuin keinuntaa, ja Riikka vastasi lantiollaan. Rytmi löysi heidät pikemmin kuin he sen. Joka liikkeellä levy hankasi Emmiä itseään, tylppä ja sitkeä paine, joka rakensi jotain hänessäkin, eikä sitä hän ollut osannut odottaa – hän oli luullut, että tämä olisi Riikkaa varten. Mutta se oli heitä molempia varten. Riikan kynsiä hänen selässään ja hänen omia henkäyksiään, jotka lyhenivät lyhenemistään.
– Syvemmälle, Riikka sanoi. Ja sitten: – Ei – voi luoja – ei, jatka, se oli voi-luoja-ei.
– Tiedän, Emmi sanoi eikä voinut olla hymyilemättä. Se lukee sopimuksessa.
Riikka vei oman kätensä alas heidän väliinsä ja hyväili itseään, nopeasti ja tarkasti, ja Emmi katsoi, kun hän liikkui Riikassa syvin, hitain työnnöin, joita Riikka tuli vastaan, ja ajatteli, ettei ollut koskaan nähnyt mitään niin kaunista: nainen neuvottelupöydästä, aivan liuenneena, pää taaksepäin heitettynä hienoja lakanoita vasten ja hiukset levällään kuin mustetta.
Riikka tuli äänellä, jota Emmi ei ollut koskaan ennen kuullut häneltä, pitkällä ja katkeilevalla, ja keho sulkeutui dildon ympärille niin, että Emmi tunsi sen valjaisiin asti, levyn läpi, kuin aallon, joka kulkee laiturin läpi. Emmi pysyi liikkumatta sen ajan ja piti häntä sylissään, ja kun Riikka lopulta vajosi patjaan ja veti vapisevan henkäyksen, Emmi vetäytyi ulos, hitaasti, hitaasti, ja Riikka tarttui hänen ranteeseensa.
– Jää, Riikka sanoi. Ei minuun. Tähän.
Emmi kävi makaamaan hänen viereensä valjaat yhä päällään, ja dildo huojui naurettavasti kattoa kohti, ja he nauroivat niin, että sänky tärisi.
Jälkeenpäin he seisoivat kylpyhuoneessa kumpikin omassa pyyhkeessään. Emmi pesi dildon lavuaarissa haalealla vedellä ja saippualla, huolellisesti, ja Riikka istui vessanpöntön kannella valjaat sylissään ja pyyhki niitä kostealla liinalla, solki soljelta, kuin kävisi läpi liitettä.
– Niitä ei saa upottaa veteen, Emmi sanoi. Vain pyyhkiä.
– Kolme iltaa, Riikka sanoi.
– Neljä, jos tämä ilta lasketaan.
Riikka ripusti valjaat patterin päälle ja jäi seisomaan käsi yhä niiden päällä. Hän katsoi Emmiä peilistä, ja Emmi näki, että hartiat olivat nyt alhaalla, kokonaan, niin kuin ne harvoin olivat.
– Haluan tehdä sopimukseen lisäyksen, Riikka sanoi.
– Nyt?
– Nyt.
Hän meni makuuhuoneeseen ja palasi ruskean pussin ja kynän kanssa ja kirjoitti paperi kaakelia vasten. Sitten hän ojensi sen. Emmin savitahraisen viidennen kohdan alla luki nyt siistillä kaltevalla käsialalla:
6. Ensi kerralla minä kannan sitä.
Emmi luki sen kahdesti. Sitten hän taittoi pussin ja laski sen Riikan käteen.
– Hyväksytty, hän sanoi.
Novelli · Pari
Ville on lukenut eturauhasesta. Paljon. Hänellä on siitä jopa kansio. Nyt hän haluaa tietää, mikä se on, mihin hän melkein yltää – yhdessä Antin kanssa.
Novelli · Pari
Hanna ja Mikko ovat olleet yhdessä neljätoista vuotta, ja heidän on yhä helpompi nauraa sängyssä kuin melkein kenenkään muun tuntemansa. Tänä iltana he avaavat paketin, jonka he ostivat yhdessä kolme viikkoa sitten.
Novelli · Pari
Laura ja Ville ovat olleet yhdessä yhdeksän vuotta ja tietävät toisistaan melkein kaiken. Melkein. Illallinen vieraassa kaupungissa, pieni magneetti mekon alla ja sana, joka tarkoittaa seis.
